Volbeat - Beyond Hell/Above Heaven (2010)

"Elwis-metallia" Tanskasta. Bändin edelliset levyt ovat olleet hieman keskinkertaisia ja yleisöä kosiskelevia, mutta tämä uusin on jotain muuta. Parempi. Toki tässäkin on sitä kosiskelevaa osuutta, mutta mielikuvitusta on käytetty paljon enemmän. Ei tämä silti mitään progea vielä ole. Hevinappulaa on myös väännetty kaakkoon rutkasti enemmän. Joidenkin harvojen kammoksuvaa örinääkin jopa löytyy...

Pari ekaa mennään sillä "normi-Volbeat-menolla" mutta kolmas raita on jo menevää metallia. Kertosäkeessä tutumpaa Volbeatia. Neljäs "Fallen" on tämä radiossa tiuhaan soitettu sinkku. Ei siitä enempää, hyvä biisi kaikinpuolin. Seuraava raita on sitä humppaisaa Volbeatia ja oikein viihdyttävää tämäkin. Sitten levyn kohokohta, eli "7 Shots". Kappale alkaa sähkiksen ja banjon länkkärimäisellä soitannalla. Pikku hiljaa musiikki muuttuu hevimmäksi, kunnes tutun kuuloinen kitarasoolo tulee kehiin. Kitarassa vierailevana tähtenä omaperäisen soundin omaava Michael Denner legendaarisesta tanskalaisesta yhtyeestä, Mercyful Fatesta. Vähän ajan päästä tulee ääneen myös toinen vierailija, Mille Petrozza saksalaisesta thrash-metallia soittavasta Kreatorista. Herran laulama kohta on myös saatu kuulostamaan ihan Kreatorilta, hienoa.

Toinen mainittava raita on no. 11 "Evelyn". Matalalta soiva kitarariffi alussa enteilee jo jotain pahaa ja örähdys väliin varmistaa tämän. Napalm Deathin Mark "Barney" Greenway tarjoilee tässä örkkilauluaan täyslaidallisen. Hänen örinänsä on melko omaperäistä, muttei ihan täysin mieleeni. Parempiakin olisi ollut... Volbeatin patoutumat soittaa death metallia saatiin purettua tässä. Ei sovi bändille, ei.

Kokonaisuus levyssä on hyvä, tämän jaksaa kuunnella alusta loppuun ongelmitta. Monipuolinen menolevy, pukinkonttiin ehdottomasti.

Musiikki 8/10

Tuotanto 9/10

J.S.Bach: Orchestral Suites Nos. 1 - 4

Saksalainen Johann Sebastian Bach on kieltämättä historian suurin säveltäjä. Paljon muksuja ja vielä paljon, paljon enemmän sävellyksiä (yli 1000) aikaan saanut mestari eli vuosina 1685-1750.

Klassisesta musiikista olen aina pitänyt, mutta siihen kunnolla perehtymiseen olen vasta alkanut. Suuri apu tähän on ollut Spotify (premium), mistä löytyy kyllä helkutisti matskua(!). Vanhoja suosikkeja (Bach, Mozart, Beethoven) on tullut tutkiskeltua tarkasti, kuin myös bongattua uusia hienoja säveltäjiä, kuten mm. Benedetto Marcello, minkä Requiemia olin juuri kuuntelemassa Turun tuomionkirkossa Kuninkaantien muusikkojen esittämänä

Tätä kyseistä Bachin säveltämää levytystä on tullut kuitenkin kaikkein eniten kuunneltua tähän mennessä. Kapellimestarina levyllä toimii Jaroslav Dvorak ja orkesterina Capella Istropolitana.

Barokki on se juttu. Minuun tämä ylvään alakuloinenkin tyylilaji uppoaa helpoiten klassisesta. Tällä levyllä on Bachin 4 orkesterisarjaa (BWV 1066-1069), tai ouverturet, eli alkusoitot. Tunnetuimmat sävellykset levyllä taitavat olla 3. sarjan II. Air, sekä 2. sarjan VII. Badinerie. Pääasia levyssä on kuitenkin teoksien kokonaisuus. Tämä on vain nerokasta musiikkia sielulle.

Jokaisen sarjan ensimmäisessä osassa (ouverture) on samankaltainen sävelteema & kappalerakenne, mitä taas seuraa usein hieman rytmikkäämmät (tanssi)osuudet. Samankaltaisia teemoja & yhteneväisyyksiä on kyllä löydettävissä monien osien välillä (esim. 2.sarjan III. Sarabanden ja 3.sarjan II. Airin välillä).

Yksi barokin tunnusomaisimmista soittimista on pianon edeltäjä cembalo, tai tunnetummin harpsichord. Soitin toimii hyvin pohjasoittimena (continuo) sävellyksille. Antamaan runkoa. Nykymusiikissa sitä kuulee lähinnä joissain power metal-bändeissä (Stratovarius tai Luca Turilli esim.), mihin se kyllä sopii myös yllättävän hyvin.

Itse olen kovin mieltynyt kyseiseen soittimeen ja hommasin itselleni jopa -syntisen- Casion kosketinsoittimen, jotta voisin edes etäisesti tutustua soittimeen ;D. Kitarahan on se minun pääsoitin, mutta ei tuosta Casiosta varmasti haittaakaan ole...

Suosittelen kovasti hommaamaan tämän levytyksen itsellesi. Nyt vielä tulevan joulustressin alla tämä on täydellinen rentoutumiseen, hyvän oluen kera luonnollisesti ;). Ainakin CDON:sta levytys löytyy huokeaan 8,95€ hintaan, tai virtuaalisesti Spotifystä.

Täysi 10 pistettä sävellyksille, sovitukselle, orkesterille & äänenlaadulle.

Heaven & Hell - The Devil You Know (2009)

Löysin tämän lätyn Prismasta alennetulla hintalapulla, 12,95€, ja  ostopäätös syntyikin hetkessä. Taisi jäädä muuten Ronnie James Dion (1942-2010) viimeiseksi levytykseksikin tämä Heaven & Hell-työnimen alla oleva Black Sabbath albumi. Black Sabbathin "Heaven & Hell" on minulle "se" Sabbathin levy. Pidän kyllä kovasti Ozzyn aikaisestakin Sabbathista.

"The Devil You Know" oli minulle osittain tuttu jo ennestään mutta tarkkaa mielikuvaa ei minulle äänitteestä silti ollut ehtinyt syntyä. Oikeasti tällaisesta levystä tällä vuosituhannella ei uskaltanut unelmoidakaan, missä on kaikki vanhat 4 rokkiukkoa täysillä heilumassa, eli; Tony Iommi, Ronnie James Dio, Geezer Butler ja Vinny Appice. Ei tosiaan, mutta olen hyvin tyytyväinen että levyn tekivät ja vielä helvetin (tai taivaallisen) kovan sellaisen.

Eka biisi "Atom And Evil" taitaa olla se radiossa soitettu kolmannen raidan, "Bible Black":n rinnalla. Radiosoitto ei näitä kappaleita ole kuitenkaan yhtään huonontanut ja ne ovatkin levyn muiden kappaleiden kanssa ehdotonta heavy metallin aatelia. Levy on melkoisen, jopa doomahtavan laahaava tunnelmaltaan paria poikkeusta lukuunottamatta.

Iommin ranteesta, muovisormenpäistä ja Gibson SG:stä kajahtavat riffit on tarkasti suunniteltuja, kurinalaisia ja jää soimaan päähän. Soitossa on tiettyä varmuutta, mitä ei saa kuin kokemuksen kautta. Kitarasoundi on totuttuun tapaan Gibsonmaisen murahtava sekä selkeä. Sopivan säröinen. Muutenkin levyn soundipuoli on yksi parhaista kuulemistani. Voimakkaan dynaamista ja tuo mieleen vanhat kunnon levyt, mitä ei vielä kompressoitu pilalle.

Dio, kuten muutkin äijät, on jo vanha mies tällä levyllä, 66 vuotta. Silti mies kuulostaa uskomattoman hyvältä. Tottakai vanhuuden kuulee äänestä mutta se ei pahemmin menoa haittaa. Oli todellinen heavylaulaja, se ei liene epäselvyys kenellekään.

Rumpu & basso osasto sujuu kuin itsestään, eikä valitettavaa ole. Geezer Butlerin basso on myös mukavan melodinen ajoittain.

Levyn alkupuoli on ehkä pikkiriikkisen hiukkasen kovempaa meininkiä kuin loppupuoli, mutta levy on silti kokonaisuutena todella hyvä.

Suosikeiksi tähän asti on jo ehtinyt muodostua "Fear", "Bible Black", "Rock And Roll Angel", "Breaking Into Heaven" sekä "Follow The Tears".

Klassikkolevy ja pitää löytyä ainakin Sabbath-diggarin levyhyllystä.

Musiikki: 9/10

Tuotanto: 10/10

Kappalelista:

1. Atom And Evil

2. Fear

3. Bible Black

4. Double The Pain

5. Rock And Roll Angel

6. The Turn Of The Screw

7. Eating The Cannibals

8. Follow The Tears

9. Neverwhere

10. Breaking Into Heaven

Alcest - Écailles de Lune (2010)

Tämä ranskalaisen bändin julkaisu tuli minulle ihan puun takaa. Mutta hyvä että tuli. Alcestin yhdeksi musiikkityyliksi kuvaillaan (myöskin minulle ennen kuulematon) "shoegaze", mikä on jonkin sorttista alternative rockia komealla ja yhtenäisellä äänimaisemalla varustettuna. Tämän tyylilajin parina toimiikin sitten black metal ja yhdistelmä on hienoa kuunneltavaa. Musiikista tulee jonkin verran mieleen sekoitus Ulverin uudempaa ja vanhempaa tunnelmaa, unohtaen kuitenkin elektroninen puoli. Katatonia tulee mieleen myös.

Levyllä on 6 kappaletta joista neljäs raita "Abysses" on jonkinlainen levyn jakava ambienthumina, sekä intro "Solar Song":lle. Solar Song on oikeastaan instrumentaali vaikka siinä onkin vokaalit. Sanoja ei taida olla - ainakaan kuullakseni. Muuten levyn biisit on ranskaksi laulettu&öristy, joten en osaa sanoa että mistä oikein tarinoidaan, muuten kuin että kuu taitaa olla yksi pääaiheista. levyn ensimmäiset 3 raitaa ovat täydellisen soljuva kokonaisuus. Kauniita melodioita, voimakasta kitarointia, laulua sekä synkempää black metallia aina välillä muistuttamassa ettei tässä kuitenkaan kuunnella mitään Enyaa. Kappaleet ovat kaikki pitkiä, lähes kymmenminuuttisia. Väliosa "Abysses" katkaisee levyn kahtia ja loput kaksi kappaletta onkin sitten enää pelkkää herkistelyä. Vaikka sekin on hyvin toteutettu, olisin kaivannut vielä jotain räväkkää loppuun. Joka tapauksessa Écailles de Lune on hyvin monipuolinen levy ja minusta se onnistuu tarjoamaan jotain uutta metallimaailmalle - mikä on jo jonkinmoinen saavutus nykyään. Soundipuoli on enemmän kuin kunnossa. Ääni on kristallinkirkasta ja myös luonnollisen dynaamista.

Pisteet Levylle: 9/10

Musiikki: 9/10
Tuotanto: 10/10

Kappalelista:

1. Écailles de Lune - Part 1
2. Écailles de Lune - Part 2
3. Percées de lumière
4. Abysses
5. Solar Song
6. Sur L'Océan Couleur De Fer

Kokonaiskesto: 41:39

Moro vaan kaikille musiikin ystäville!

Perustin tämän musa-aiheisen blogin toisen blogini, Oluenystävän blogin rinnalle. Molempiin aiheisiin riittää sen verran kiinnostusta, että on parempi luoda kummallekin oma bloginsa. Täällä tulet lukemaan levyarvosteluja, keikka-arvosteluja sekä kaikkea muuta mahdollista/mahdotonta musiikkiin liittyvää. Oma musakiinnostukseni on edelleen vahvasti metallisessa tykityksessä, mutten silti ole mitenkään metallirajoitteinen.. Kuuntelen vaihtelevasti myös muutakin, kuten esim. bluesia ja perinteisempääkin rockia. Kitaraa luonnollisesti soittelen ja seuraavaksi skebaksi olenkin tuumaillut kitaroiden kuningasta, Gibson Les Paulia kunhan vaan säästöjä kertyy =). Joten, saatan siis kirjoitella jotain myös kitaroista ym..

Spotifyn tarjontaa käytän runsaasti ja usea arvosteltava levy löytyykin luultavasti sieltä, jollei sitä löydy fyysisesti levyhyllystäni. Pyrin kuitenkin ostamaan kuuntelemani levyt aina kun varallisuus vain antaa periksi.

Arvosteluasteikkona käytän perinteistä 1-10. Erikseen pisteytän musiikin sekä tuotannon mutta loppupisteet yleensä määräytyvät kuitenkin täysin musiikillisen sisällön perusteella. Ellei sitten tuotanto ole aivan sietämättömän susipaskaa tai äänitteeseen muuten täysin sopimaton. Tällaiset tapaukset on kuitenkin aika harvassa.

Mutta, näillä mennään.

-Timpe-