sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Naim UnitiQute & Naim n-Sat

"Paluu kotiin" - siltä ainakin tuntuu, kun TV-tason yhdestä hyllyköstä pilkistää taas tuttu vihreä logo. UnitiQute on Naimin uudempaa tuotantoa. Se on yhdistelmälaite, mistä löytyy mm. verkkosoitin, DAC, esivahvistin, 2*30W päätevahvistin. Laite on pieni möhkylä, mikä kuitenkin painaa ihan kohtuullisesti, n.5,5kg. Viimeistely on tuttua valurautapannu-lookkia.
Perinteisiä nappuloita ei itse laitteesta löydy, mutta Naim-logosta saa hipaistua laitteen mutelle, sekä äänentasoa kovemmalle & hiljempaa. Kaukosäätimen lisäksi laitetta pystyy ohjaamaan iPhonella ja iPadilla, joista jälkimmäinen onkin itsellä käytössä. Helpottaa kummasti musiikkikirjaston selaamista.


Itse käytän UnitiQutea langattomassa verkossa ja se on yhteydessä läppäriin UPnP-serverin kautta (Asset), josta pystyy selaamaan ja soitettua musiikkia tietokoneelta, tai "kaapattua" äänikortin äänen; eli kuuntelemaan vaikka esim. Spotifyä verkon yli. Asset UPnP on Illustraten ohjelma ja se maksaa 26$ (n. 20€). Kokeiluversion saa kuukaudeksi. Hinta ei ole paha, ja mielestäni tämä (tai vastaava) on aivan välttämätön ohjelma jos omaa jonkin verkkosoittimen.
UnitiQutessa on myös perinteisen FM-radion lisäksi mainio iRadio-internet radio, josta löytyy suurin piirtein kaikki maailman radiokanavat helposti napin painalluksen päästä. Vaikka laite onkin langattomana netissä, niin se on hyvin stabiili ja pätkäisee yhteyden poikki vain hyvin harvoin ja silloinkin luultavasti vain siksi, kun modeemi sekoilee.


Liitäntöjä on takana reilusti ja edestä löytyy vielä kuulokeanto (pieni pää), sekä USB muistitikulle. Hi-res tiedostoja voi kuunnella streamaamalla, tai muistitikun kautta 24bit/96kHz:iin asti. Aivan uusimpiin yksilöihin on pistetty jo 24bit/192kHz-tuki. Hieman vanhemmankin yksilön saa kyllä päivitettyä maksua vastaan hyväksymään tuon tiedostomuodon. Yleisimmät häviöttömät&pakatut äänitiedostomuodot ovat yleisesti tuettuina. Näistä suosituin varmaankin FLAC.
Jos teho ei riitä, niin päätevahvistimen lisääminen onnistuu (UnitiQuten oman päätteen saa vastavuoroisesti myös kytkettyä pois päältä, jolloin etuvahvistimen laatu paranee). Tosin tuo 2*30W riittää kyllä jo antamaan häädön useimmilla jalustakaiuttimilla. Erillisen (laadukkaan) päätteen lisääminen parantaa kuitenkin suorituskykyä jo siksikin, kun se on erillään esivahvistimesta ja voima antaa pienemmällekin jalustakajarille enemmän kontrollia, vaikka isompaa äänentasoa ei haettaisikaan. Naim NAP 200 - päätevahvistin olisikin UQ:lle oiva pari. Itse lähden tästä seuraavaksi ylöspäin kuitenkin vielä erillisellä Naim NAC 202-etuvahvistimella ja tuolla NAP 200:lla, mikä on tehty juurikin pariksi NAC 202:lle. Tällöin UQ jää erittäin monipuoliseksi lähteeksi/sourceksi. Naimin erillinen DAC olisi tuohon väliin vielä oikein sopiva, mutta kun syömiseenkin pitää rahaa jäädä...

Tästä päästäänkin tämän tarinan kaiuttimiin, eli Naimin n-Sat:teihin. Kaiuttimet ovat melko pienet, suljetut 2-tiet. n-Sat:teja ei valmisteta enää, mutta niitä saa kyllä vielä kaupoista. Alunperin ne on tarkoitettu Naimin n-Vi kotiteatterin osaksi, mutta toimivat mainiosti 2-kanava kuuntelussakin.
kaiuttimia piti "sisäänajaa" ainakin 2 viikkoa, kunnes ääni alkoi avautua. Tätä ennen ne olivat hieman kylmästi sanottuna bassottomia kihisijöitä, heh. Vieläkin n. kuukauden kuluttua taloon tulemisesta nämä parantuvat ajan myötä, varsinkin bassotoisto.
Kuten kaikki jalustakaiuttimet, myös nämä pitävät kunnon jämeristä jalustoista. n-Sat:tiin on toki olemassa oma n-Stand, mutta kun niitä ei harmillisesti saa enää oikein mistään. Ostin näille sitten kehutut Atacama Nexus 6i-jalustat. Jalustojen myötä basso syveni ja ääni napakoitui huomattavasti. Jalustoja en ole vielä kerennyt täyttämään hiekalla, mutta tämä todennäköisesti päivittää ääntä vielä yhden askeleen eteenpäin.


Kuten Naimin kaiuttimet yleensäkin, on n-Sat:kin etuseinästä pitävä veijari. Suljetun kotelon tuomaa etua. Minulla kaiuttimet ovat parhaimmillaan n. 4cm päästä seinästä, jolloin ääni on avara, iskevä, ja bassoakin löytyy. PRaT. Kauempaa seinästä nämä ei itsellä toimi mitenkään päin, mutta lähellä seinää nyt on muutenkin parempi; tilaa säästävä muun muassa.

Miltä ne sitten kuulostaa? No, Naim peräänkuuluttaa aina PRaT:tiä (pace, rhytm and time) eli toisin sanoen musiikin sydäntä, eli rytmiä, sekä oikea-aikaisuutta äänessä. Sekä tietenkin itse melodia pitäisi olla helposti kuultavissa. Juurikin näissä pienet n-Sat:it loistavat. Ne ovat kuivakkaan napakat ja tarkat musiikin toistajat. Rummut kuulostaa jo aika lähelle oikeilta rummuilta, mitä ei monen kajarin toistosta voi mainita. Aika lähelle siksi, kun bassoa oikeissa rummuissa on vielä vähän runsaammin. Yleinen sävy on hieman kylmähkön/tumman suuntaan, melko kirkas ja todellakin kuiva. Tuo äänen kuivuus on varmaan yksi niistä seikoista mikä erottaa tykkääjät ja vihaajat. Pientä lämpöä/bodya kaipaisin ääneen lisää, mutta ei liikaa, ettei ilmavuus kärsisi. Resoluutiota, eli tarkkuutta näissä on enemmän kuin missään aikaisemmin omistamissani kaiuttimissa. Soittimet erottaa hienosti toisistaan ja esimerkiksi ryhmä viulisteja kuulostaa ryhmältä eri viulisteilta, eikä (kärjistetysti) yhdeltä monistetulta viululta. Äänikuva on ihan ok; melko leveä soundstage ja hieman kolmiulotteisuutta, mutta äänikuva ei selvästikään se ensimmäinen asia, mikä kaiutinsuunnittelijalla on ollut mielessä. Menoa ja melskettä näihin on haettu (mitä myös UnitiQute puskee osaltaan kiitettävästi ulos). Jotta tuota menoa ja melskettä myös saisi vastineeksi rahoistaan, on kaiuttimien sijoitukseen kiinnitettävä paljon huomiota. Ensimmäisellä yrittämällä ei varmasti onnistu.

Kaiuttimet sopivat lähinnä pienempään huoneeseen ja tyypilliseen bassoja korostavaan suomalaiseen kerrostalohuoneistoon. Muuten ne saattavat olla jo hieman liian pienet ja vaativat subwooferin avuksi. Jos nyt kuitenkin omaa ison huoneen, niin lattiakaiuttimia ensimmäiseksi nyt muutenkin haetaankin.

Olen suorastaan rakastunut tähän komboon, enkä malta enää odottaa, mitä isommat Naimit tuovat ääneen. Hieman täytyy toki rahaa säästää, että nuo saa, mutta aika lopullista settiä tässä ollaan jo tosissaan kasaamassa.


Saatavuus:

http://www.kruunuradio.fi/verkkokauppa?ItemCategory=19&Item=536
http://www.kruunuradio.fi/verkkokauppa?ItemCategory=10&Item=315