torstai 27. syyskuuta 2012

Hifiharrastuksesta(ni)

Syksy & talvi alkaa pikkuhiljaa olla taas totista totta, ja hifistiset harrastukset alkavat heräillä jälleen ilostuttamaan arkea. Ensiksi kuitenkin hieman itse musiikista ja sen merkityksestä, ainakin minulle.
Musiikki on aina merkinnyt minulle kaikkea kaikessa ja siksi olen alkanut myös kiinnittää huomiota äänenlaatuun. Kaiken maailman Dylanit sun muut Metallicat menevät niin sanotusti hukkaan "kauppahallien pöntöillä" kuunnellessa. Artistit soittavat ja säveltävät musiikkia koska he nauttivat siitä; Soittamisen ilo, bändin synergia, tunteet, rytmi, melodia, tai ihan mitä vaan jatkoksi keksitkin. Musiikki on osa ihmistä ja herättää aina jotain tunteita. Ehkäpä siitä yhdestä rallatuksesta tulee mieleen se hauska & huuruinen ilta jätkien kanssa, kun osa kannettiin baarista ulos hieman "liiallisen" hauskanpidon vuoksi, tai sitten se yksi biisi, mistä aina tulee mieleen se yksi tyttö. Musiikki on siis osa elämää, elämistä. Toisille enemmän ja toisille vähän vähemmän, mutta kaikilla on se jokin oma "rytmi". Kerran kuultuasi musiikkia livenä, eli elävänä edessäsi soitettuna, tajuat vasta sen todellisen voiman. Tähän tässä harrastuksessa pyritäänkin, eli elävänkaltaiseen musiikintoistoon.

Itse tosiaan aloitin harrastuksen joskus n. 13-vuotiaana todellakin tuollaisella kauppahallin vilkkuvalo-stereosetillä. 3:n CD:n vaihtaja ja kaikki. Tarkasti kuuntelin noita rivissä olevia pakettistereoita ja tuohon kyseiseen AIWAan sitten päädyin. Rahat olin säästänyt niukista viikkorahoistani (+ mummojen ja mammojen lahjoittamista). Kotiin ja pahvilaatikko äkkiä auki ja asennus. kylläpäs olin onnellinen, kun ei tarvinnut olla enää riippuvainen isän stereosetityksistä ja voisin ladata minkä tahansa levyn kelkkaan koska tahansa ja aloittaa popituksen.

Jossain vaiheessa sitten heräsin AIWAn yhdistelmän auttamattomiin puutteisiin ja rupesin tietoisesti vekslaamaan pömpeleitä ja vahvistimia paremman äänenlaadun toivossa. Tällä tiellä yhä olen, kuten varmasti moni muukin teistä. Ei sitä "täydellistä" settiä ole olemassakaan. Eikä tarvikaan. Jossain vaiheessa sen hetkinen setti soi niin perkeleen hyvin, mutta aina sitä kyllästyy ja pistää pakan uusiksi. Mielenkiinto uuteen ja erilaiseen vaan herää aina, siis aina. Tämä on kai sitten sitä hifiharrastamista, eli laiteharrastamista parhaimmillaan. Musiikki ja siitä nauttiminen tulee sitten siinä sivussa. Fifty/sixty kuten eräskin Nykänen sanoisi.

Tähän hetkeen asti harrastin vain yhtä settiä (olohuoneessa), osittain rahankin tai sen puutteen vuoksi, mutta nyt kun on edes hieman enemmän ylimääräistä jäänyt taskun pohjalle, niin toinen settihän se sieltä puskee. Tämä toinen setti sijoittuukin nyt makuuhuoneeseen, missä yllätyksekseni vietän yllättävänkin paljon aikaa, kun ei jaksa innostua niistä TV-ohjelmista mitä parempi puolisko olkkarissa katselee. Tässä setissä ei äänikuvilla sun muilla turhuuksilla ole mitään merkitystä, vaan mennään puhtaasti fiiliksen mukaan, flättismäisesti. Lipaston päällä perinteisellä tavalla vahvistin ja soitin päällekkäin ja kaiuttimet siinä sivuilla. Tykkään. Näyttää hyvältä ja jo nyt kuulostaa hyvältä. Mahtavan vapauttava fiilis, kun ei tarvitse miettiä äänikuvaa vaan vain keskittyä puhtaasti ääneen ja sen parantamiseen. Naimisti hakee aina vain enemmän rytmiä ja rokkenrollia. Tämän hetkiset päivitykset menevätkin kaikki tähän makkarisettiin. I'm Excited!
Olohuoneen kattaus on myös tärkeä, mutta rehellisesti sanottuna siellä katsotaan enimmäkseen TV:tä ja leffoja, toki musaakin kuunnellaan, mutta kyllä se on muovautunut enemmän elokuvasetiksi. 5.1:stä en kuitenkaan ole harkinnut, kun 2.1 riittää mielestäni elokuviin enemmän kuin hyvin. Tosin nuo olkkarin kajarit voisi kyllä vaihtaa... :)

Ulkona alkaa pikkuhiljaa jo olemaan oikeasti kylmä ja sisätiloissa vietetään taas aikaa enemmän ja enemmän. Joko alkaa hifikuume nousemaan?