NuForce DDA-100 & Aurelia Magenta

Taas on äänentoistojärjestelmä vaihtunut, kuten se usein tekee. Tätä ennen kuuntelin vähän aikaa toiseksi pienimmällä Genelec-parilla (8020A), mutta alkoi ärsyttää normaalin arkikäytön hankaluus ilman etuvahvistinta (piuharalli, volumesäätö...), sekä lähes bassoton toisto kuuntelutilassani. Vaikka tila ei ole mikään iso, puutaloyksiö, niin bassoja se imee aika tehokkaasti ja kaiuttimien bassontoisto saa olla voimakas. Perus-betonibunkkerissa jopa nuo 8020:t ovat melko bassokaat, kokemusta löytyy.

Siitä lähdin että halusin helppokäyttöisen vahvistimen ja suomalaiset hyvät passiivikaiuttimet, sillä täällä nyt vaan tehdään todella hyviä kaiuttimia ja mielestäni melko tyylikkäitäkin. Kaiutinvalinnan sain jo aika aikasin tehtyä, mutta halusin ne käytettynä koska olen taas koulunpenkillä aikuisopiskelemassa. Sai sitten vähän aikaa myyntipalstoja päivystellä, sillä ei noita Aurelioitakaan hirveän usein näe myynnissä, kertooko jotain sitten merkistä... Vahvistinvalinta ei ollut niin helppo ja meinasin "sortua" taas takaisin hyväksi havaittuun Naimin halvimpaan integroituun, mutta kokeilunhalu vei voiton ja päädyin tuohon hieman kummalliseen amerikkalaisvalmistaja NuForcen pienehköön digitaalivahvistimeen. Myöskään tilaa ei millekään möhkäleelle löydy vaan vahvistimen pitää mahtua tuohon pieneen lokeroon TV-tasossa.

Okei, vaikka NuForce DDA-100 on pieni vahvistin, niin se ei tarkoita että myös ääni on pieni. Vahvistin on d-luokkainen, eli hukkatehoja ei juurikaan synny ja vahvistinpuolelle luvataankin reilut 50W tehoa per kanava 8 ohmiin ja vielä ihan mukavat 75W 4 ohmiin. Kuulemani perusteella luvut eivät ole mainospuhetta.  Mutta se mielenkiintoisin osuus tässä vahvistimessa on sen täysi digitaalisuus. Laite pystyy maksimissaan 96kHz näytteistämiseen ja bittejä se ottaa vastaan 16-24-Bit. Perinteistä D/A-piiriä ei tästä löydy vaan digitaalisesta analogiseen-muunnos tapahtuisi aivan lopussa vasta kaiutinterminaaleissa, ja paljon sillä välillä. :) En täysin ymmärrä tai ainakaan osaa selittää kyseistä tekniikkaa, mutta näin valmistaja itse aiheesta kirjoittaa:

"The DDA-100 doesn't require the typical DAC stage found in most of today's digital audio products. Rather, its PWM power amplifier stage is modulated directly by the incoming signal, and the digital-to-analog conversion takes place at the speaker outputs. In effect, the PWM power amplifier stage operates as a power DAC. This effectively eliminates the DAC-related problems that have plagued serious listeners in the past. Fewer parts result in a more direct signal path, resulting in benefits passed along to you: exquisite sound at an affordable price."

Laitteessa ei ole perinteisiä analogisia sisäänmenoja, vaan neljä digitaalista; 2 x optinen, USB, sekä koaksiaali. Nykyaikana kun musat kuunnellaan koneelta, leffat digitaalisesti Blu-ray-tai DVD-formaatissa + kaikista nykytelkkareista saa äänet ulos digisignaalina, niin eipä sitä tarvetta välttämättä enää edes löydy "vanhoille" analogisille kytkennöille. Toisaalta tässä ei myöskään ulostuloja ole kuin nuo kaksi kaiutinterminaalia parille kaiuttimia. Kuulokkeita kone ei siis hyväksy ja subbarille ei ainakaan saa linjatasoista signaalia. Tosin moni subi hyväksyy myös kaiutintasoisen signaalin, vaikka tässä tapauksessa saa vähän johtojen kanssa pelailla.
Harmilliseksi seikaksi ainakin minulle on osoittautunut DDA-100:sen kaukosäädin, sillä se on todella ärsyttävän minikokoinen! Hyvin se siis toimii, mutta eipä paljon apua tästä ole kun sitä aika usein saa etsiskellä vaikka mistä sohvanväleistä ja lattioilta. Selvästi on valmistaja tässä kohtaa säästellyt.

Vieressä perus luottokortin kokoinen Spotify-lahjakortti.

Aurelia-kaiuttimien takaa löytyy Antti Louhivaara joka on ollut suunnittelijana mm. Amphionilla. Tällä hetkellä tunnetuimmat Aureliat varmasti ovat sen pienin malli, eli Aniarat, mitä on kehuttu joka puolella maasta taivaisiin. Magentat ovat Aniaraa astetta isommat kaiuttimet ja sopivatkin paremmin tarkoitukseeni, sillä subbaria en aikonut lisätä tähän kokoonpanoon. Magenta on perinteinen 2-tie kaiutin 5,25" bassoelementillä ja 1" diskantilla, sekä impedanssi 6 ohmia. Kotelo on hyvin tehty ja jäykistetty vielä päältä ja alhaalta kaarevalla alumiinilevyllä, mikä samalla antaa hieman industrial-henkistä ulkonäköä kaiuttimelle. Materiaali on jonkinsorttista kovaa muovia(?). Takana on vain yksi kaiutinterminaali, joten tuplajohdotusta kaiuttimeen ei saa, eli siis kumpaankin elementtiin omaa vahvistusta (bi-wire). Bassokaiutin on Aurelian omaa kehitystyötä ja näin he tästä kertovat:

"Poikkeuksellisen dynamiikan salaisuutena on Dynamic Damping Control-bassoelementti, joka perustuu Aurelian omaan tuotekehitystyöhön. DDC-bassoelementissä on erityisesti kiinnitetty huomiota vahvistimen ja bassoelementin väliseen vuorovaikutukseen. DDC-elementin erinomaisen dynaamisen vaimennuksen ansiosta Aurelia Magentan bassotoisto pysyy kasassa myös kovimmissa bassoiskuissa. Kaiuttimen bassotoiston laatu ja ulottuvuus edustavatkin kokoluokassaan parasta tasoa."

DDA-100:ssa on vain yksi säädin, jolla säädetään kätevästi äänentaso, lähde sekä virta. Lähteen ja volumen ilmaisevat ledit saa halutessa pois päältä.

Ensimmäiset pihaukset kun systeemistä sain ilmoille, en ollutkaan täysin tyytyväinen. DDA-100:sta sanotaan että se vaati sisäänajoa ja näin todellakin oli. Suoraan pakasta se ei siis kuulosta lähellekään samalta kuin jo ajetulla yksilöllä. Ääni on ajoittain ohut ja karkean pistävä. No, parisen viikkoa soittamista niin alkaa laitteen vahvuudet tulla esiin ja karkeus häipyä. Tämä ei ollut mitään korvien tottumista ääneen vaan muutos todellakin tapahtuu äänessä.
Sanotaan näin että tässä on resoluutiorikkainta, eli todella tarkkaa ääntä eniten tarjolla mihin olen itse vielä törmännyt. Äänensävy on hyvin kuiva, mutten silti sanoisi sitä kylmäksi. Yksityiskohtia on paljon ja kokonaisuus pysyy hyvin kasassa. Bassojen kontrolli on hyvä mutta ei parannettavaakin löytyisi. Iskevyyspuoli tai rytmisyys on hyvä ja myös rumpujen lautaset kuulostavat aidoilta ja se klangi löytyy sieltä. Tehoa piisaa riittävästi naapurin omaavalle, mutta jos oikeasti haluat soittaa niitä vähän isompia kaiuttimiasi massiivisilla sinfonioilla niin ei tämä sinulle ole.
Magentat oli siis käytettynä ostetut, joten sisäänajo on jo tehty. Magentan ja NuForcen liitto on erittäin toimiva, vaikkakin joillakin saattaa tökkiä soundin kuivuus ja kirkkaus, mutta itse tykkään. Magentat pystyvät kokoisiksiin kaiuttimiksi uskomattoman hyvään bassotoistoon. Kaiuttimet luovat myös ison äänikuvan ja paljastavat äänitteen virheet hetkessä, kuin myös vahvuudetkin. Magentat eivät siis ole pullonkaula ja näille voi huoletta parittaa vähän kalliimpaakin ja laadukkaampaa vahvistinta että lähdettä.

Tietokoneelta kuunneltuani olen huomannut että DDA-100:n kanssa on todella tärkeää valita oikea näytteenottotaajuus ja bittisyys mitä sitten kuunteleekin. Normisti siis musat on yleensä 16 bittistä ja taajuutena 44,100kHz. Jos nuo eivät ole kohdallaan, niin ääni menee helposti latteaksi ja kuulostaa aika "kuolleelta".

Opeth - Heritage

Tällainen luonnos oli jäänyt julkaisematta (kirjoitettu levyn julkistamisen aikoihin), joten pihalle nyt ennemmin kuin myöhemmin:

No niin, vedet on jaettu ja nyt se muutetaan viiniksi. Ota lasi käteen, kaada siihen omaan makuun sopiva (kenties humalluttava...) juoma, nojaa tukevasti ja anna Opethin uuden levyn 'Heritagen' viedä mukanaan erikoiselle matkalleen. Niille, jotka miettivät, miten heritage (=perimä) lausutaan, niin tässä pieni sanapari mietintämyssyyn - hairy tits...
Åkerfeldt onkin "salakavalasti" pohjustanut (ja promotoinut) tätä levyä soittamalla kerran viikossa ruotsalaisella P4-radiokanavalla tunnin verran omaa suosikkimusaansa, mikä yllättäen koostuu 70-luvun progressiivisesta rockista.

-Mitä yhteistä on progressiivisella rockilla ja progressiivisella verotuksella? No ei hirveästi muuta, kuin vaikeaa rikastua...-

Heritage on siis lukeutuva tähän hörhöjen musatyylilajiin ja saattaa (oikeasti) shokeerata Opeth-faneja. Varsinkin siis, jos ei ole pahemmin 70' progea kuunnellut. Levyllä on 10 raitaa ja bonus-DVD:llä vielä pari lisää. Olen kuunnellut levyn läpi noin vähän yli kymmenisen kertaa nyt ja alan ymmärtää pikku hiljaa mitä levyllä tapahtuu, eli aikansa ottaa. Edellinen levy 'Watershed' tulee mieleen ajoittain, mutta muuten tämä on jotain aivan ennenkuulematonta Opeth-materiaalia. Ensinnäkin örinät on jo suosiolla jätetty ja se on hyvä päätös. En sano että örinät ja ärjymiset olisi huono juttu, mutta niiden pitää olla luonnollinen osa musiikkia, tai muuten ne ovat vaan naurettavaa. 70-luvun progessa ei juurikaan öristy.

Levy on erittäin, siis erittäin dynaaminen. Välillä saattaa olla lähes unettava hetki menossa ja sitten rummut, kitarat ja Hammond-urut & ties mitkä huilut iskee voimalla tajuntaan ja taas lopettaa, etkä oikein edes tajunnut mitä tapahtui. Heritage on yllättävä, se on aito Opeth-levy ja hymy välittyy muusikoiden naamavärkeistä kuuntelijaan. Kaikki on uutta, mutta silti niin tuttua. On lähes uskomatonta, miten bändillä on noin vahva tavaramerkkisoundi.

Levy alkaa ja päättyy instrumentaaliin. Alku on hieno pianon ja kontrabasson yhteistyö. Levy alkaa varsinaisesti jo tutulla "Devil's Orchard":lla, mutta siitä eteenpäin on seikkailua. Dion kunniaksi sävelletty "Slither" loistaa levyllä ehkä aavistuksen verran erillisenä kappaleena kokonaisuudesta sen nopeuden ja suoraviivaisemman otteen vuoksi. itse kappale muistuttaa vahvasti Rainbown "Kill The King" kipaletta sekä Purplen alkupään tuotantoa. "Nepenthe" rullaa alusta asti vahvasti basson ja minimaalisen rumpukompin avulla, kunnes aika ajoin purskahtelee hyvinkin progemaisiin kitarasooloiluihin mitkä antavat kappaleelle mahtavaa kontrastia. Loppukappaleita sen liiemmin analysoimatta, levy on aika omaleimainen ja vaatii kuuntelua paljon.
Omat suosikit ovat johonkin Ruotsin saariston maisemiin upottavat "Folklore" ja "Marrow of the Earth". Tietenkin levyn monet fiilistelykohdat uppoavat.

Ettei pelkäksi kehumiseksi menisi, niin olen kuitenkin tykästynyt siihen "oikeaan" Opethiin, mitä tämä levy ei kuitenkaan aivan edusta, eli seuraavaksi toivonkin paluuta entiseen hieman äärimmäisemmän metallin pariin. Kyllä tämä silti kannattaa tsekata.

Arvosana levylle 7/10

Vapun kunniaksi rankkaa equtusta - 19,95€ Logitechit

Moi taas! Eipä ole tullut kirjoiteltua vähään aikaan kumpaakaan blogia. Nyt kuitenkin pienimuotoinen kiinnostus kirjoittamiseen heräsi, kun ostin otsikon mukaisen huumorisetin parilla kympillä Anttilasta, Logitech LS21.
Piti siis saada tietokoneelle halpa ja väliaikainen kovaäänisempi ratkaisu kuin koneen omat kaiuttimet. Nämä Logitechit ovat varmaankin halvin 2.1 systeemi, mitä tällä hetkellä myydään(?).

Piskuisesta pahvilaatikosta ulos käytännössä-ei-mitään-painavat 2 muovista satelliittikaiutinta ja pienen leivänpaahtimen kokoinen lisäbasso (tämä siis ei ole subwoofer sanan varsinaisessa merkityksessä). Niin ja tietenkin mukana pieni langallinen kaukosäädin, josta voi säätää volumen ja pistää kaiuttimet pois päältä.
Hieman sairaalloisen oloinen hymy kyllä ilmestyi kasvoille tällaisen kokonaisuuden edessä. Heti kiinni koneeseen ja ulos tulee juuri sitä mitä odotinkin; epämääräistä mössönmössöä, jota ei edes musiikiksi heti tunnista. Toisin sanoen aivan jäätävän ala-arvoista jopa Logitechilta. Subistakin kuuluu sellaista huminaa jo ilman signaalia, että hohhoijaa...
Tässä vaiheessa voi tietenkin heittää huumorisetin vapun kunniaksi ikkunasta ulos päreiksi, mutta eihän näistä alunperin pitänyt järkevää ääntä ulos odottaakaan.

Kone on Macbook Pro (Retina 15"), joten musaohjelmana luonnollisesti iTunes. Musiikki pääasiassa Apple Lossless-muodossa. iTunesista EQ (taajuuskorjain) siis päälle ja säätämään. Pikku hiljaa säätämällä alkaa pikku laajakaistoista saada jo kirkkaampaa ja selkeämpää ääntä ulos.
Sijoitin nämä täysin mielipuolisesti ikkunalaudalle nurkkaan niin että satelliitit ovat "subbarin" päällä. Ei näillä mitään äänikuvia ole siis tarkoitus kuunnella. Tarkoitus tällä sijoittelulla on saada subi paremmin integroitumaan pikku satelliittien kanssa, joiden toisto alkaa vasta melko ylhäältä. Myös nurkka vahvistaa matalampia ääniä, mikä tulee tässä kohtaa ihan tarpeen.
Tuosta lisäbassosta ei juuri mitään pöhinää kummallisempaa kuulu, joten equtusta tarvitaan myös tässä rankalla kädellä. Kumisevat taajuudet siis miinukselle ja niitä bassotaajuuksia esiin vaikka väkisin. Kuva alla kertoo minkälaiseen lopputulokseen päädyin omin korvin säätämällä. Geneleceistä (8020B) normisti kuuntelen, joten tuon tyyppiseen ääneen korvani ovat jo tottuneet; mitä ei tietenkään näistä Logitecheistä voi edes saada hyvällä tahdollakaan ulos, lähellekään, mutta kirkkaasta äänestä siis pidän ja sellaista pyrin saamaan myös näistä purkeista ulos.

Kuten siis kuvasta näkyy, rankasti sai equttaa että edes siedettävää saa ulos LS21:sta. Toki tuollaisella equtuksella näiden tehoilla (jokunen Watti pelivaraa) kompressoi aika vahvasti vaikkapa jotain esim. Rammsteinia kuunnellessa, mutta sopii ihan hyvin tähän aikakauteen musiikin saralla... Sanotaan nyt lopuksi näin, että en varsinaisesti suosittele näitä kaiuttimia kenellekään, mutta jos et kahtakymppiä, siis et todellakaan kahtakymmentä euroa enempää halua laittaa kiinni äänentoistoon, niin kyllä tällaisistakin voi saada jotain kiksejä jos vain jaksaa väännellä taajuuskorjainta. Äänensävyä voit siis rajoitetusti säätää, mutta muut ominaisuudet tällaisella vapun huumorisetityksellä on vähän mitä on. Hyvät vaput lukijoille ja kaikille muillekin, ottakee iisisti! <):-)

EDIT

...Ja ennen kuin järki meinaa jättää täysin, niin equahan kannattaa aina käyttää mahdollisimman miinussuuntaisesti (kompressiovaivat, säröt ym.), niin korjailin ja muutin muutenkin hieman ylempään kuvaan verrattuna. Lopputulos paljon parempi.

EDIT2

Ja tuon jälkeen kun ruvettiin vielä vähän enemmän hifistelemään, latasin AU Lab-ohjelman, jolla saa jopa 31 taajuuskaistaa säädettyä, jolloin toiston sai jo paljonpaljon paremmaksi verrattuna iTunesin equun. Mitäköhän jo näillä työkaluilla saisi aikaiseksi jo valmiiksi hyvillä kaiuttimilla hmm...

AU Lab on mac-ohjelma, mutta Windowsissa esim. Winamp:ssa on hyvät equtusmahdollisuudet, plus varmasti monia muita ohjelmia.

Onkyo C-S5VL - CD/SACD-soitin

Minulla on nyt jonkin aikaa jo ollut tämä soitin pyörittämässä levyjäni ja alan pikkuhiljaa ymmärtämään sen sielunmaisemaa. Harmillisesti en vieläkään omista yhtään SACD-levyä, joten voin kirjoittaa ainoastaan laitteen CD-toistosta.
Onkyo on minulle ennestään tuntematon laitevalmistaja ja ostinkin tämän melko sokkona. Soitinta hakiessa sinä hetkenä kriteereinä oli lähinnä musta väri, suht' edullinen ja hyvä-ääninenkin saisi olla. Käytettynä tämän bongasin ihan hyvään hintaan (uutena n.350€), ja lueskelin sitten joitain arvosteluja netistä, joissa oltiin ihan positiivisella kannalla.

Soittimessa kaikki perustoiminnot ja liitännät löytyy, mutta hienona bonuksena tästä pystyy valitsemaan mitä filtteriä Soittimen DAC-piiri käyttää. Filttereitä on molemmille toistoille (CD/SACD) 5 erilaista. DAC:ina on käytetty muuten erittäin arvostettua Wolfson WM8742-piiriä. Soitin toistaa SACD:t vain kaksikanavaisena.

Onkyo ei ehkä ole se kaikkein nopein soitin, sillä virtojen päälle laittamisesta saa vielä tovin odotella että saa levykelkan auki, mutta minä nyt muutenkin olen vähän hätäinen... Kaukosäädin on perus-harmaa palikka ja toimii ihan OK.
Soiton alkaessa tulee heti selväksi, että tämä antaa hyvin yksityiskohtaisen tarkkaa toistoa ilmoille. Ääni on kirkkaan läpinäkyvää ja soundstage melko leveä, mutta jotenkin "munaa" saisi olla enemmän. Eli hieman lattean tasapaksun kuuloista. Muistijäljessä vielä Naim CD5i:n rytmikkään kuiva, mutta silti erittäin tarkka soundi. Onneksi tähän löytyy hieman parannusta, sillä filtteri no.4 tuo kummasti elämää musiikkiin, mutta vastapainoksi se saattaa kuulostaa taas melko raa'alta joillakin äänitteillä. Kuitenkin se mielenkiintoisin filtteri kaikista vaihtoehdoista. Se antaa myös enemmän energiaa sekä bassopuolelle että korkeimpiin ääniin sekä hieman kolmeulotteisuutta.
Tausta voisi kuitenkin olla "mustempi", eli siis eri äänien läpinäkyvyys ja erittely äänikuvassa voisi olla vielä hieman parempi. Toki tähän vaikuttaa myös käytetty vahvistin, NAD C316BEE, joka on kyllä oikein kelpo budjettivahvistimeksi.

Musiikkina olen jo ehtinyt pyöritellä metallia, klassista, Veskua ym. kaikkea erilaista siis. Sen verran olen jo oppinut soinnista, että se on melko kirkas ajoittain, mikä ei välttämättä ole kaikkien mieleen. Kun myös kaiuttimet on kirkkaampaan suuntaan (Naim n-Sat), niin välillä vähän vihloo... Totem Arrojen kanssa soitin oli ehkä enemmän kotonaan.
Metelimusiikissa tapahtuu yleensä samanaikaisesti ihan helvetisti ja vielä todella nopeasti, joten tarkkuus/erottelevuus ja rytmisyys on avainasemassa. Esim. Naim UnitiQutessa nämä asiat olivat kyllä todella kunnossa, mutta ei Onkyokaan ihan hakoteillä ole. Esim. Demonoid - Riders of the Apocalypse kuulostaa mukavan menevältä ja potkivalta, vaikka tuo kirkkaus vaivaa tässäkin levyssä.

Kannattaa siis sovittaa tätä soitinta enemmän tummempi-soundiselle setille. Kun jossain vaiheessa saan tuon vahvistimen vaihdettua ja ehkäpä pari SACD-levyäkin ostettua, niin voidaan taas palata asiaan.

Kiteytettynä; tarkka, melko rytmikäs, mutta melko kirkassointinen soitin - joten kannattaa testata sopivuutta omaan laitteistoon, jos vain mahdollista.

Hifiharrastuksesta(ni)

Syksy & talvi alkaa pikkuhiljaa olla taas totista totta, ja hifistiset harrastukset alkavat heräillä jälleen ilostuttamaan arkea. Ensiksi kuitenkin hieman itse musiikista ja sen merkityksestä, ainakin minulle.
Musiikki on aina merkinnyt minulle kaikkea kaikessa ja siksi olen alkanut myös kiinnittää huomiota äänenlaatuun. Kaiken maailman Dylanit sun muut Metallicat menevät niin sanotusti hukkaan "kauppahallien pöntöillä" kuunnellessa. Artistit soittavat ja säveltävät musiikkia koska he nauttivat siitä; Soittamisen ilo, bändin synergia, tunteet, rytmi, melodia, tai ihan mitä vaan jatkoksi keksitkin. Musiikki on osa ihmistä ja herättää aina jotain tunteita. Ehkäpä siitä yhdestä rallatuksesta tulee mieleen se hauska & huuruinen ilta jätkien kanssa, kun osa kannettiin baarista ulos hieman "liiallisen" hauskanpidon vuoksi, tai sitten se yksi biisi, mistä aina tulee mieleen se yksi tyttö. Musiikki on siis osa elämää, elämistä. Toisille enemmän ja toisille vähän vähemmän, mutta kaikilla on se jokin oma "rytmi". Kerran kuultuasi musiikkia livenä, eli elävänä edessäsi soitettuna, tajuat vasta sen todellisen voiman. Tähän tässä harrastuksessa pyritäänkin, eli elävänkaltaiseen musiikintoistoon.

Itse tosiaan aloitin harrastuksen joskus n. 13-vuotiaana todellakin tuollaisella kauppahallin vilkkuvalo-stereosetillä. 3:n CD:n vaihtaja ja kaikki. Tarkasti kuuntelin noita rivissä olevia pakettistereoita ja tuohon kyseiseen AIWAan sitten päädyin. Rahat olin säästänyt niukista viikkorahoistani (+ mummojen ja mammojen lahjoittamista). Kotiin ja pahvilaatikko äkkiä auki ja asennus. kylläpäs olin onnellinen, kun ei tarvinnut olla enää riippuvainen isän stereosetityksistä ja voisin ladata minkä tahansa levyn kelkkaan koska tahansa ja aloittaa popituksen.

Jossain vaiheessa sitten heräsin AIWAn yhdistelmän auttamattomiin puutteisiin ja rupesin tietoisesti vekslaamaan pömpeleitä ja vahvistimia paremman äänenlaadun toivossa. Tällä tiellä yhä olen, kuten varmasti moni muukin teistä. Ei sitä "täydellistä" settiä ole olemassakaan. Eikä tarvikaan. Jossain vaiheessa sen hetkinen setti soi niin perkeleen hyvin, mutta aina sitä kyllästyy ja pistää pakan uusiksi. Mielenkiinto uuteen ja erilaiseen vaan herää aina, siis aina. Tämä on kai sitten sitä hifiharrastamista, eli laiteharrastamista parhaimmillaan. Musiikki ja siitä nauttiminen tulee sitten siinä sivussa. Fifty/sixty kuten eräskin Nykänen sanoisi.

Tähän hetkeen asti harrastin vain yhtä settiä (olohuoneessa), osittain rahankin tai sen puutteen vuoksi, mutta nyt kun on edes hieman enemmän ylimääräistä jäänyt taskun pohjalle, niin toinen settihän se sieltä puskee. Tämä toinen setti sijoittuukin nyt makuuhuoneeseen, missä yllätyksekseni vietän yllättävänkin paljon aikaa, kun ei jaksa innostua niistä TV-ohjelmista mitä parempi puolisko olkkarissa katselee. Tässä setissä ei äänikuvilla sun muilla turhuuksilla ole mitään merkitystä, vaan mennään puhtaasti fiiliksen mukaan, flättismäisesti. Lipaston päällä perinteisellä tavalla vahvistin ja soitin päällekkäin ja kaiuttimet siinä sivuilla. Tykkään. Näyttää hyvältä ja jo nyt kuulostaa hyvältä. Mahtavan vapauttava fiilis, kun ei tarvitse miettiä äänikuvaa vaan vain keskittyä puhtaasti ääneen ja sen parantamiseen. Naimisti hakee aina vain enemmän rytmiä ja rokkenrollia. Tämän hetkiset päivitykset menevätkin kaikki tähän makkarisettiin. I'm Excited!
Olohuoneen kattaus on myös tärkeä, mutta rehellisesti sanottuna siellä katsotaan enimmäkseen TV:tä ja leffoja, toki musaakin kuunnellaan, mutta kyllä se on muovautunut enemmän elokuvasetiksi. 5.1:stä en kuitenkaan ole harkinnut, kun 2.1 riittää mielestäni elokuviin enemmän kuin hyvin. Tosin nuo olkkarin kajarit voisi kyllä vaihtaa... :)

Ulkona alkaa pikkuhiljaa jo olemaan oikeasti kylmä ja sisätiloissa vietetään taas aikaa enemmän ja enemmän. Joko alkaa hifikuume nousemaan?

NAD C 316BEE

Vau!

Tuollainen oli ensireaktioni tästä budjettiluokan integroidusta. Hyvään hintaankin vielä sain tämän koskemattoman hyvyyden eräästä kotikaupunkini hifikaupasta. NAD ilmoittaa jatkuvaksi tehoksi vahvistimelleen 40W, minkä uskon olevan vielä vähän alakanttiin, mutta todellinen hienous tässä on piikkiteho mikä nousee helposti yli sadan. Musiikissa ja leffoissa vielä varsinkin kun on dynamiikkaa (tai ainakin pitäisi olla) ja sen pitäisi myös tulla kompressoitumatta ulos kaiuttimista. Eli vaikkapa sinfoniaorkesterin tai miksei kuoromusiikinkin huipennukset pitäisi tulla kuuluviin latistumatta/kompressoitumatta. NAD C 316BEE onnistuu mielestäni melko hyvin tässä. Vahvistimessa on reilusti liitäntöjä laitteille, kuulokeliitin, sekä balance-säätö & basso- ja diskantti-sävynsäätimet. Sävynsäätimet on myös ohitettavissa napin painalluksella, jos ei tarvetta ole. Itse sain bassosäätimellä täyteläisemmän äänen Naim n-Sat kaiuttimille. Naimista puheen ollen, NADista ei Naimin vahvistimille ominaista liiallistakin kuivuutta löydy äänestä, mutta toisaalta Naim kyllä hoitaa rytmipuolen/ajoituksen hieman paremmin kotiin, vaikkei sitä huonosti NADissakaan ole hoidettu. Toki hintaerotkin on suuria. NAD on enemmän yleispätevä. Yksi iso puute tässä vahvistimessa kuitenkin on: Pre out puuttuu kokonaan, joten subwooferia ei tähän kiinni saa. Toinen, suorastaan v*ttumainen ominaisuus on kaiutinterminaalien päässä olevat suojaplugit, mitä ei meinaa millään helvetilläkään saada pois, jos siis halajaa banaaniplugia kiinni koneeseen laittaa. Itse luovutin, kun alkoi muoviin tulla niin ikäviä jälkiä ja laitoin suosiolla johdon paljaana kiinni. Ei pitäisi tällaista ongelmaa edes tulla eteen, joten vaadi jo kauppiaalta vahvistinta ostaessa, että ottaa nuo suojatulpat pois.

Esimerkkikuvassa suojaplugit loistaa poissaolollaan... Jokin säädös jossain maassa/maanosassa noita plugeja pakottaa valmistajat vahvistimiinsa laittamaan?

C 316BEE on ääneltään itse asiassa melko neutraali. Pientä lämpöä tulee toki esiin laitteen lämmettyä. Enemmän soundiltaan kuitenkin kirkas kuin tumma. Se päästää läpi melko läpinäkyvästi signaalin, mitä ikinä siihen syötetäänkin. Äänikuva ei ole niinkään pikkutarkka, vaan enemmänkin laajalle kankaalle isolla pensselillä maalaava. Resoluutiota/erottelevuutta äänessä riittää melko mukavasti, vaikka aivan samalle tasolle ei päästä kuin Naim UnitiQutessa, mikä minulla siis äskettäin oli. Resoluutioon toki vaikuttaa myös paljon laadukas DAC mikä UnitiQutessa oli sisäänrakennettuna, ja tällä hetkellähän minulla ei edes ole ulkoista kunnollista DACia käytössä. Paras DAC taitaa löytyä tällä hetkellä Yamahan vanhasta CD-soittimesta. Mutta hei, kyllä tässä silti jalka vaan kuitenkin vispaa musiikin tahdissa, vaikka kyllä siksikin kun n-Satit ovat niin erinomaiset kaiuttimet!

NAD C 316BEE on suorastaan loistovahvistin tässä hintaluokassa ja ominaisuuksiltaan erittäin monipuolinen, jos vain unohdetaan se pre outin puuttuminen. Ovh. näillä pyörii siinä 350€:ssa, eli ei todellakaan paha hinta uudesta laitteesta. Mukaan tulee ohjeet, pienen pieni kaukosäädin (+paristo), sekä itse vahvistin. Itse olen ollut tyytyväinen, mutta leffoja varten täytyy kyllä hommata toinen vahvari mihin saa subbasen kiinni. No, saapahan harrastaa ;)

Naim UnitiQute & Naim n-Sat

"Paluu kotiin" - siltä ainakin tuntuu, kun TV-tason yhdestä hyllyköstä pilkistää taas tuttu vihreä logo. UnitiQute on Naimin uudempaa tuotantoa. Se on yhdistelmälaite, mistä löytyy mm. verkkosoitin, DAC, esivahvistin, 2*30W päätevahvistin. Laite on pieni möhkylä, mikä kuitenkin painaa ihan kohtuullisesti, n.5,5kg. Viimeistely on tuttua valurautapannu-lookkia.
Perinteisiä nappuloita ei itse laitteesta löydy, mutta Naim-logosta saa hipaistua laitteen mutelle, sekä äänentasoa kovemmalle & hiljempaa. Kaukosäätimen lisäksi laitetta pystyy ohjaamaan iPhonella ja iPadilla, joista jälkimmäinen onkin itsellä käytössä. Helpottaa kummasti musiikkikirjaston selaamista.

Itse käytän UnitiQutea langattomassa verkossa ja se on yhteydessä läppäriin UPnP-serverin kautta (Asset), josta pystyy selaamaan ja soitettua musiikkia tietokoneelta, tai "kaapattua" äänikortin äänen; eli kuuntelemaan vaikka esim. Spotifyä verkon yli. Asset UPnP on Illustraten ohjelma ja se maksaa 26$ (n. 20€). Kokeiluversion saa kuukaudeksi. Hinta ei ole paha, ja mielestäni tämä (tai vastaava) on aivan välttämätön ohjelma jos omaa jonkin verkkosoittimen.
UnitiQutessa on myös perinteisen FM-radion lisäksi mainio iRadio-internet radio, josta löytyy suurin piirtein kaikki maailman radiokanavat helposti napin painalluksen päästä. Vaikka laite onkin langattomana netissä, niin se on hyvin stabiili ja pätkäisee yhteyden poikki vain hyvin harvoin ja silloinkin luultavasti vain siksi, kun modeemi sekoilee.

Liitäntöjä on takana reilusti ja edestä löytyy vielä kuulokeanto (pieni pää), sekä USB muistitikulle. Hi-res tiedostoja voi kuunnella streamaamalla, tai muistitikun kautta 24bit/96kHz:iin asti. Aivan uusimpiin yksilöihin on pistetty jo 24bit/192kHz-tuki. Hieman vanhemmankin yksilön saa kyllä päivitettyä maksua vastaan hyväksymään tuon tiedostomuodon. Yleisimmät häviöttömät&pakatut äänitiedostomuodot ovat yleisesti tuettuina. Näistä suosituin varmaankin FLAC.
Jos teho ei riitä, niin päätevahvistimen lisääminen onnistuu (UnitiQuten oman päätteen saa vastavuoroisesti myös kytkettyä pois päältä, jolloin etuvahvistimen laatu paranee). Tosin tuo 2*30W riittää kyllä jo antamaan häädön useimmilla jalustakaiuttimilla. Erillisen (laadukkaan) päätteen lisääminen parantaa kuitenkin suorituskykyä jo siksikin, kun se on erillään esivahvistimesta ja voima antaa pienemmällekin jalustakajarille enemmän kontrollia, vaikka isompaa äänentasoa ei haettaisikaan. Naim NAP 200 - päätevahvistin olisikin UQ:lle oiva pari. Itse lähden tästä seuraavaksi ylöspäin kuitenkin vielä erillisellä Naim NAC 202-etuvahvistimella ja tuolla NAP 200:lla, mikä on tehty juurikin pariksi NAC 202:lle. Tällöin UQ jää erittäin monipuoliseksi lähteeksi/sourceksi. Naimin erillinen DAC olisi tuohon väliin vielä oikein sopiva, mutta kun syömiseenkin pitää rahaa jäädä...

Tästä päästäänkin tämän tarinan kaiuttimiin, eli Naimin n-Sat:teihin. Kaiuttimet ovat melko pienet, suljetut 2-tiet. n-Sat:teja ei valmisteta enää, mutta niitä saa kyllä vielä kaupoista. Alunperin ne on tarkoitettu Naimin n-Vi kotiteatterin osaksi, mutta toimivat mainiosti 2-kanava kuuntelussakin.
kaiuttimia piti "sisäänajaa" ainakin 2 viikkoa, kunnes ääni alkoi avautua. Tätä ennen ne olivat hieman kylmästi sanottuna bassottomia kihisijöitä, heh. Vieläkin n. kuukauden kuluttua taloon tulemisesta nämä parantuvat ajan myötä, varsinkin bassotoisto.
Kuten kaikki jalustakaiuttimet, myös nämä pitävät kunnon jämeristä jalustoista. n-Sat:tiin on toki olemassa oma n-Stand, mutta kun niitä ei harmillisesti saa enää oikein mistään. Ostin näille sitten kehutut Atacama Nexus 6i-jalustat. Jalustojen myötä basso syveni ja ääni napakoitui huomattavasti. Jalustoja en ole vielä kerennyt täyttämään hiekalla, mutta tämä todennäköisesti päivittää ääntä vielä yhden askeleen eteenpäin.

Kuten Naimin kaiuttimet yleensäkin, on n-Sat:kin etuseinästä pitävä veijari. Suljetun kotelon tuomaa etua. Minulla kaiuttimet ovat parhaimmillaan n. 4cm päästä seinästä, jolloin ääni on avara, iskevä, ja bassoakin löytyy. PRaT. Kauempaa seinästä nämä ei itsellä toimi mitenkään päin, mutta lähellä seinää nyt on muutenkin parempi; tilaa säästävä muun muassa.

Miltä ne sitten kuulostaa? No, Naim peräänkuuluttaa aina PRaT:tiä (pace, rhytm and time) eli toisin sanoen musiikin sydäntä, eli rytmiä, sekä oikea-aikaisuutta äänessä. Sekä tietenkin itse melodia pitäisi olla helposti kuultavissa. Juurikin näissä pienet n-Sat:it loistavat. Ne ovat kuivakkaan napakat ja tarkat musiikin toistajat. Rummut kuulostaa jo aika lähelle oikeilta rummuilta, mitä ei monen kajarin toistosta voi mainita. Aika lähelle siksi, kun bassoa oikeissa rummuissa on vielä vähän runsaammin. Yleinen sävy on hieman kylmähkön/tumman suuntaan, melko kirkas ja todellakin kuiva. Tuo äänen kuivuus on varmaan yksi niistä seikoista mikä erottaa tykkääjät ja vihaajat. Pientä lämpöä/bodya kaipaisin ääneen lisää, mutta ei liikaa, ettei ilmavuus kärsisi. Resoluutiota, eli tarkkuutta näissä on enemmän kuin missään aikaisemmin omistamissani kaiuttimissa. Soittimet erottaa hienosti toisistaan ja esimerkiksi ryhmä viulisteja kuulostaa ryhmältä eri viulisteilta, eikä (kärjistetysti) yhdeltä monistetulta viululta. Äänikuva on ihan ok; melko leveä soundstage ja hieman kolmiulotteisuutta, mutta äänikuva ei selvästikään se ensimmäinen asia, mikä kaiutinsuunnittelijalla on ollut mielessä. Menoa ja melskettä näihin on haettu (mitä myös UnitiQute puskee osaltaan kiitettävästi ulos). Jotta tuota menoa ja melskettä myös saisi vastineeksi rahoistaan, on kaiuttimien sijoitukseen kiinnitettävä paljon huomiota. Ensimmäisellä yrittämällä ei varmasti onnistu.

Kaiuttimet sopivat lähinnä pienempään huoneeseen ja tyypilliseen bassoja korostavaan suomalaiseen kerrostalohuoneistoon. Muuten ne saattavat olla jo hieman liian pienet ja vaativat subwooferin avuksi. Jos nyt kuitenkin omaa ison huoneen, niin lattiakaiuttimia ensimmäiseksi nyt muutenkin haetaankin.

Olen suorastaan rakastunut tähän komboon, enkä malta enää odottaa, mitä isommat Naimit tuovat ääneen. Hieman täytyy toki rahaa säästää, että nuo saa, mutta aika lopullista settiä tässä ollaan jo tosissaan kasaamassa.


Saatavuus:

http://www.kruunuradio.fi/verkkokauppa?ItemCategory=19&Item=536
http://www.kruunuradio.fi/verkkokauppa?ItemCategory=10&Item=315