sunnuntai 21. elokuuta 2011

Tietsikalle kaverit - Genelec 6010A


Made in Finland - Maamme propagandakoneisto on onnistunut tehtävässään, uskotellessa, että kaikki Suomessa valmistettu on maailman parasta. No, vaikkei tuo nyt ihan paikkaansa kaikessa pitäisikään, niin monessa asiassa se kuitenkin vielä pätee.

Genelec on vuonna 1978 perustettu, Iisalmessa sijaitseva, äänentoistoon erikoistunut yritys, minkä erikoisalaa on ammattimainen äänentoisto ja studiokaiuttimien kehittäminen. Firman kaiuttimia ja tekniikkaa löytyykin useista maailman studioista ym. ammattilaisten käsistä, mutta nykyään Genelec on levinnyt myös nopeasti kotihifin puolelle, yksinkertaisesti korkean laatunsa myötä. Kaiuttimet ovat lähes poikkeuksetta aktiivikaiuttimia, eli niissä on sisäänrakennetut vahvistimet räätälöityinä juuri niihin käytetyille elementeille.
Koska Genelecin kaiuttimet ovat kuitenkin työkaluja ensisijaisesti, niin niiden taajuusvaste on pyritty saamaan mahdollisimman tasaiseksi, ettei mikään taajuus korostuisi, tai olisi päinvastoin vaimeampi. Toisin sanoen tarkkuus on erittäin korkeaa, sillä äänitteen kaikki äänet ovat helpommin kuultavissa. Jos on ikänsä kuunnellut halpis-tietokonekaiuttimia, missä on ylikorostetut diskantit ja basso-osasto, saattaa Genelec alkuun kuulostaa lattealtakin, mutta ääneen totuttuaan alkaa arvostamaan sitä informaation määrää ja luonnollista ääntä mitä kaiuttimet toistaa. Toki akustiikka on tässä myös tärkeä pointti, mutta studioissa se usein on jo kohdillaan. Näin ei useinkaan ole kotioloissa, mutta Genelecin kaiuttimet on kyllä suunniteltu toimimaan myös akustisesti hankalimmissakin paikoissa loppuun hiotun muotoilunsa ansiosta.

"Genelec valmistaa studiotarkkailukaiuttimia ja on kansainvälisesti johtavassa asemassa tällä erikoistuneella sektorilla . Se on tulosta tiukasta sitoutumisesta tieteellisiin suunnitteluperiaatteisiin sekä tutkimus- että kehitystyössä. Ammattilaisten keskuudessa saatua kokemusta ja tietotaitoa hyödynnetään myös kotikäyttöön suunnatuissa malleissa, joiden suunnitteluperiaatteet noudattavat samaa tinkimätöntä laatua."




Miniläppäriin piti saada siis kaiuttimet ja mielellään hyvät sellaiset. Olen jo jonkin aikaa kuolannut tämän Genelecin pienimmän, ja kukkaroystävällisimmän mallin perään. Parin saa uutena nykypäivänä jo alle neljän sadan.
6010A on vain n. 20cm korkea ja puolitoistakiloinen näyte suomalaisesta ammattitaidosta. Mainitsinko jo, kuinka ylpeä olen kaiuttimien suomalaisuudesta..?
Ohjeita vähän aikaa tiirailtuani ja laitettuani tarvittavat asetukset kuntoon, niin kuuntelu alkakoon. Lähteenä Spotifyn ehtymätön varasto ja ensimmäiseksi tulille klassinen musiikki. Ensimmäinen ajatus on, että kyllä on selkeää. Soittimista saa helposti selvän ja stereokuva on tarkka ja jopa hieman kolmiulotteinen. Dynamiikkaa tuntuu löytyvän uskomattoman paljon näin pienistä pöntöistä. Tehoa riittää kyllä työpöytäkäyttöön. Bassontoisto ei luonnollisesti ulotu kovin alas, 2,5 dB:n heitolla 74 Hz:iin, mutta tarvittavaa voimaa siitä silti tuntuu löytyvän. Esimerkiksi jazzin kontrabasso toistuu mehevästi. Tarvittaessa (toisin sanoen - kun on varaa..) kaiuttimien jatkoksi on kuitenkin saatavana 6010A:lle räätälöity subwoofer (5040A), mikä toistaa mukavasti 35 Hz:iin asti. Näin saadaan jo musiikille melko riittävä taajuusvaste katettua.

6010A:ssa on tehoa 12W bassolle ja 12W diskantille. Saattaa kuulostaa vähältä, mutta kun Watit on oikeita (ei hattiwatteja, kuten kotiteatteripakettien "1000Wattia" ;), niin ääntä lähtee kyllä ihan tarpeeksi. Kaiuttimissa on takana pieni äänentason säätöruuvi, mutta systeemin yhteiseen äänentason säätöön tarvitaan joko erillinen esivahvistin, tai sitten 5040A:n hankkimalla mukana tulee koko systeemin äänenvoimakkuuden säädin. Toki tietsikallakin saa äänenvoimakkuutta säädettyä, mutta kannattaa varoa jättämästä ääniä täysille koneesta... Subbariin saa kiinni 5kpl 6010A:ta, joten pienen kotiteatterin perustaminen näillä on mahdollista.

Olen kuunnellut Genelecejä nyt noin viikon ja voin sanoa, että olen ollut tyytyväinen. Miniläppärin kanssa oikein oiva yhdistelmä, ja 5040A:n hommaaminenkin on jo käynyt mielessä. Mutta entäs varsinainen musiikin kuuntelu?
Kyllähän näillä kuuntelee, mutta kyllä se varsinainen kuuntelu tapahtuu edelleen olohuoneen Naim/Neat-setillä. Mutta, tietokoneen äänen ja median toistamiseksi nämä tulikin taloon ja sellaisina aivan lyömättömät ovatkin. Iso plussa on pieni koko, joten mukana raahaaminenkin on tarpeeksi helppoa. Hinta parille uutena pyörii tällä hetkellä n. 400€ nurkilla. 5040A hinta myös n. 400€. Eli rahaa saa kyllä palamaan, mutta Genelec on kyllä sen arvoinenkin. Hyvä ääni ei vanhene, kuten joku on joskus sanonut.

+ Erittäin hyvä äänenlaatu
+ Sopivan pienet - helppo ottaa mukaan
+ Asetukset eri sijoituksille
- Hintavahkot
- Vaatii seuraksi 5040A-subwooferin, jolloin setti vielä hintavampi
- Ei mukana erillistä äänentasonsäädintä setille

3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen arvio, kiitoksia. Itse käytän Logitech Z623 -mallia ja olen ihan tyytyväinen. Sain sen uutena 80 eurolla enkä osaa vaatia parempaa, kun nykyinenkin kuulostaa hyvältä. Oletushinta 160 setillä. Miten nuo Genelecit soittaa tanssimusiikkia tyyliin Cascada - Everytime We Touch tai jotain vastaavaa?

    VastaaPoista
  2. Jyri, kuten kirjoittaja mainitsi , niin Genelec kuten muutkin studiokaiuttimet, pyrkii aina toistamaan äänen alkuperäisessä muodossaan, eli musiikin kohdalla siten kuin sen tekijä on sen tarkkoittanut kuunneltavaksi.

    Olen itse testannut Genelecin studiosettiä, valitettavasti en muista mallia, mutta tarkastihan ne soittaa. Tuolloin en tosin ollut herännyt aitoon ääneen, joten ensireaktio oli junttimainen "voi miten surkeat..." Hyvät ne on.

    VastaaPoista
  3. Niinpä... kyllä ne varmaan sellaiset hyvät ovat juurikin tuon takia että toistavat ääntä niin kuin pitää. Kiinnostaisi kyllä koekuunnella nuo, joten ehkä täytyy joskus raahautua hifiliikkeeseen.

    Mutta varsinkin bassojen ystäville näiden viereen on oletettavasti hankittava subbari kaveriksi. Olen lukenut, että bassot eivät olisi mitenkään erityiset, jos niitä nimenomaan haluaa hieman voimakkaampina,

    VastaaPoista